perjantai 27. maaliskuuta 2015

Prima settimana

 Keskiviikkona, torstaina ja perjantaina olin taas töissä Sicilia Intarsin verstaalla.Töitä riitti ja ne olivat mielekkäitä. Paljon olen jo oppinut uutta.

 
 Viilunpalojen paikoilleen asettelua. Palapelin kokoamisen jälkeen päälle laitetaan viiluteippi ja taustapuolen maalarinteippi irroitetaan. Saumojen raot täytetään ennen prässäystä maapigmentin ja liiman seoksella.
 Puuviilujen lisäksi on käytetty myös messinkiä. Varastosta löytyy myös esim kilpikonnan kuorta sekä aitoa helmiäistä.













Pääsin myös käsiksi verstaan toiseen konelehtisahaan. Useasta viilusta tehdään paketti, johon laitetaan alimmaiseksi ja ylimmäiseksi ohut vaneri. Se estää viilujen repeytymisen ja pitää paketin jäykkänä. Ohuet naulat pitävät paketin kasassa.
 Ensimmäisen sahauksen tulokset.

 Viiluteipin poistoa prässätystä pöydänkannesta. Teippi kostutetaan märällä sienellä ja teippi kaavitaan taltan kanssa pois. Viilu tasattiin reunan kanssa ihan mattoveisellä ja loput hiottiin käsin.
 Kuola vaan valuu, kun näkee viiluvaraston aarteet. :)

Mielenkiintoinen viikko takana. Työssä täytyy olla jatkuvasti erittäin huolellinen ja pikkutarkka, mutta juuri sitä intarsia vaatii. Verstasta pitävien veljesten kanssa olen tullut hyvin toimeen ja he ovat ollet oikein mukavia ja avuliaita.

tiistai 24. maaliskuuta 2015

Kultakuume

Tänään pomoni Riccardon täytyi lähteä Palermoon kokokseen, joten pääsin vähän erilaisiin hommiin. Riccardo vei minut ystävänsä huonekalutehtaalle lehtikultausta kokeilemaan. Classimon tehtaalla syntyy jos jonkinmuotoista kalustetta.


Kultajäljitelmällä päällystettävät pinnat ruiskumaalataan muovimaiseksi (polyuretaanimaali?) pinnaksi, hiotaan hiukan ja levitetään kerros sellakkaa. Seuraavaksi vuorossa on "liima", joka pitää ohuen metallifolion paikallaan.Sopivan kuivauksen jälkeen on "kullan" vuoro. Lehdet taitellaan kahtia ja painellaan kiinni kehyksiin. Foliota käytetään runsaasti, jotta jokainen rako saataisiin päällystettyä.
 Sitten isolla siveltimellä töpötellään ja harjataan pois liiat kultafoliot, jotka eivät ole liiman kanssa kosketuksissa. Aukkoja paikkaillaan foliolla sekä kultamaalilla.
Pintaan tulee pari kerrosta sellakkaa sekä jonkinlainen (muovi)lakka. Sellakkaa ja "kultaliimaa" kuivatellaan hiustekuivaimella työn nopeuttamiseksi
 Tehtaan henkilökunta ei juuri osannut englantia mutta sain hyvin opastusta ja kielimuurin yli kavuttiin tavalla taikka toisella, vaikka sitten Google Translaten avulla. Mukavaa väkeä oli ja mielenkiintoinen päivä muutenkin.



maanantai 23. maaliskuuta 2015

Benvenuto


 Ensimmäinen päivä työharjoittelua Sisiliassa takana. Työt alkoivat kahdeksan aikoihin ja heti pääsin hommiin. Lämmittelytehtävänä oli pienten viilutettujen vanerinpalojen listoitus viilulla. Palat olivat näytepaloja eri viiluista asiakkaita varten. Listaviilut liimattiin ja "prässättiin" silitysraudalla, joka kuivatti liiman hetkessä. 


Seuraavaksi pääsin hiekkavarjostamaan valmiiksisahattuja viilunpaloja. Kuumaan hiekkaan upottamalla saa viiluun paahdettua tummia varjostuksia, jotka tuovat oikein käytettynä intarsiatyöhön kolmiuloitteisen vaikutelman. Työ vaatii tarkkuutta, ettei viiluja polta liikaa. Puolitoistatuntinen lounastauko oli yhden aikoihin ja sen jälkeen hommia jatkettiin puoli kuuteen saakka.


Iltapäivällä sain asetella varjostamani viilunpalat taustaan mallin mukaan. Sitten kuvio peitettiin viiluteipillä ja taustapuolella olleet maalarinteipit irrotettiin. Taustapuolen teipit olivat sitä varten että viilupalat sai aseteltua keskelle aukkoa. Aukko kun on sahausraon verran leveämpi kuin siihen upotettava palanen. Rako täytetään myöhemmässä vaiheessa.


Verstasta pitää kaksi veljestä. Puuseppiä on ollut suvussa jo pidempäänkin. Pomoni osaa varsin hyvin englantia eli kommunikointi onnistuu hyvin. Tupakka palaa sisällä verstaalla ja espressoa ryystetään usein. Verstas on upea paikka; valmiita töitä, työkaluja ja tarvikkeita on jokapuolella. Asuntoni sijaitsee aivan viereisessä talossa, joten työmatkastakaan ei ole vaivaa.

 Ovet sisäpihalle, missä verstas sijaitsee.